Lähiruokaa

18.1.2026

Tänään ruokalistalla oli haukipihvejä kylmän sipulikastikkeen ja uuniperunoiden kera. Leivinuuni oli taas kuuma, joten perunat valmistuivat siellä itsekseen sillä aikaa kun laitoin muuta ruokaa.

Tee siis niin, että valitse tasakokoisia isoja perunoita. Jauhoinen lajike on hyvä uuniperunaksi. Meillä se on Gala. Pese perunat hyvin ja laita sellaisenaan leivinuunin arinalle. Jos sinulla ei ole leivinuunia käytössä, niin kannattaa laittaa perunat suolapedille ja sitten sähköuuniin.

Haukimassaa ostamme Rekosta, kiitos siitä Jonas Dahlström. Kala on pyydetty perämerestä ja pakastettu pyyntituoreena puolen kilon vakuumipakkauksiin. Jos se unohtuu ottaa sulamaan, niin sen saa nopeasti sulaksi laittamalla paketin viileään veteen.

Tällä kertaa laitoin haukimassan joukkoon pussillisen rucolaa, kun se oli muuten jäänyt käyttämättä. Myös Jukkolan mustajussi –juustoa oli jäljellä puoli purkkia, joten päätin käyttää senkin.
Jukkolan tuotteita voi myös ostaa Rekosta.

Sipulikastikkeeseen meni jääkaappiin jäänyt smetana. Sitä oli jäljellä puolisen purkkia. Ihan hyvä sipulikastike tulee kuitenkin pelkästä Turkkilaisesta jogurtista tai kermaviilistä.

Tässäpä reseptejä:

Haukipihvit

  • 500 g haukimassaa
  • 2 kananmunaa
  • n. 1 dl kermaa
  • 1 rkl chian siemeniä tai perunajauhoja
  • 1 pss rucolaa
  • suolaa
  • pippuria

Täytteeksi puoli purkkia Jukkolan mustajussi –juustoa

  1. Sekoita kaikki ainekset mustajussia lukuun ottamatta. Anna massan seistä vähän aikaa.
  2. Muotoile kostutetuin käsin pihveiksi. Tee jokaiseen pihviin kosteilla käsillä pieni kolo ja laita sinne pala mustajussi –juustoa. Painele kolo umpeen.
  3. Paista pihvit voissa ja tarjoile sipulikastikkeen ja uuniperunan kanssa.

Kylmä sipulikastike

  • iso punasipuli silputtuna
  • n. ½ purkkia smetanaa
  • noin 2 dl turkkilaista jogurttia
  • sitruunan mehua
  • suolaa
  • mustapippuria

Sekoita kaikki aineet keskenään. Anna maustua vähän aikaa.

Haukipihvien kanssa lautaselle laitettiin vielä oman tilan hapankurkkuja silputtuna ja uuniperuna sai sisäänsä valkosipulivoita. Valkosipulit ovat tietysti itse kasvatettuja.

helmi 08 2026

Keräkaali, monipuolisista monipuolisin

Kaali, tuo kaikille tuttu. Vai onko se sittenkään tuttu? Keräkaalia syödään vuosittain noin kolme kiloa henkilöä...
tammi 29 2026

Syö pilaantuvaa ruokaa

...mutta syö se ennen kun se on pilaantunut Päivittäinen ruokamme on kyllästetty jos jonkinlaisilla lisäaineilla, että...
tammi 11 2026

Tiimin uusi jäsen

Syksyllä meidän tiimi sai uuden jäsenen. Meille tuli jackrusselinterrierinarttu Hertta. Hertta alkaa olla kohta...